Kanta-Hämeestä matkailija löytää aimo annoksen kulttuuria ja nähtävyyksiä, sekä laajan valikoiman yöpymispaikkoja. Hämeenlinnassa on historiasta kiinnostuneille vierailukohteina mm. panssarimuseo, Hämeen linna ja Sibeliuksen lapsuudenkoti. Hämeessä sijaitsee myös Suomen syvin ja pinta-alaltaan toiseksi suurin järvi Päijänne, jonka maisemissa kelpaa viettää lomapäiviä.
Päijänne-järvi
Päijänne on Saimaan jälkeen Suomen toiseksi suurin järvi, joka sijaitsee Lahden ja Jyväskylän välillä. Syvimmillään järvi on 95,3 metriä ja sen vedenlaatu on hyvä, Jämsän eteläpuolella erinomainen. Päijänteessä on kauniina kesäpäivinä useita veneitä ja kanootteja. Päijänteestä merelle asti ulottuva Kymijoki laskee Suomenlahteen, ja järven ja meren välille on aikoinaan suunniteltu kanavaa, joka mahdollistaisi vesiliikenteen.
Järven eteläosan ympäristössä on Päijänteen kansallispuisto, joka on perustettu 1993 ja sen pinta-ala on 14 km2. Kansallispuistossa retkeilijä voi kiertää paikkoja veneellä, kanootilla tai kävellen luontopolkuja pitkin. Jokamiehenoikeudella kansallispuistossa on sallittua marjojen ja ruokasienten poimiminen sekä kalastaminen ongella ja pilkillä. Viehekalastus yhdellä vieheellä on sallittua kalastusluvalla.
Hämeen linna
Hämeen linna on yksi Suomen keskiaikaisista linnoista, joka on rakennettu 1200-luvun lopun tietämillä. Linnan perustukset ovat harmaakivinen leirikastelli ja sitä on myöhemmin korotettu tiiliskivillä 1300- ja 1400-luvun välisenä aikana. Nykyisin museona toimiva linna on avoinna yleisölle ja siellä voi myös pitää yksityistilaisuuksia.
Hämeen linnan välittömässä läheisyydessä sijaitsee Vankilamuseo ja Museo Militaria, jotka muodostavat yhdessä Linnanniemen museoalueen. Kävijät voivat ostaa yhteislipun, jolla he voivat vierailla kaikissa kohteissa.
Museot
Kanta-Hämeessä vierailevalle museoiden ystävälle on tarjolla useita vaihtoehtoja kuten Panssarimuseo, Vankilamuseo, Tykistömuseo ja Jean Sibeliuksen lapsuudenkoti.
Tykistömuseo
Tykistömuseosta löytyy mm. Väinö Myllyrinteen sotilaspuku ja hänen tykistössä palvelemasta ajasta kertova osio. 247 senttiä pitkä Myllyrinne oli aikoinaan Suomen ja Euroopan pisin mies sekä hetkellisesti myös maailman pisin.
Jean Sibeliuksen kotimuseo
Säveltäjä Jean Sibeliuksen lapsuudenkoti sijaitsee Hämeelinnan keskustassa, ja se toimii nykyään kotimuseona. Sibelius on kansainvälisesti tunnetuin ja esitetyin suomalainen säveltäjä, jonka tunnettuja teoksia ovat Finlandia, Jääkärimarssi ja Tapiola. Jean Sibelius aloitti pianonsoiton 7-vuotiaana tätinsä opettamana ja viulunsoiton 16-vuotiaana paikallisen sotilaskapellimestarin luona Hämeenlinnassa.
Panssarimuseo
Panssarimuseo sijaitsee lyhyen ajomatkan päässä Hämeenlinnasta Parolassa ja aikuisille lippu maksaa 9 € sekä lapsille (6-15v) 5 €. Museosta löytyy ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikaisia vaunuja sekä sotien jälkeen valmistettuja tankkeja. Parolassa voi nähdä myös uudempia ja toimintakykyisiä panssarivaunuja, sillä Parolannummen varuskunta on vain kivenheiton päässä Panssarimuseosta.
Illanvietto ja yöpyminen
Hämeenlinnan keskustasta löytyy hotelleja, joissa yöelämään tutustuva kaupunkilomalainen voi yöpyä. Luonnonläheisempään matkusteluun tykästynyt voi viettää yönsä leirintäalueella esim. SFC Tilkunpellon, Pöystilä Camping tai Niemisjärven leirintäalueella. Jos iltansa haluaa viettää rennosti ennen seuraavan päivän koitoksia voi reissaaja tutustua esimerkiksi nettipeleihin, joista voi lukea lisää täältä. Hämeenlinnan keskustasta löytyy oluesta pitäville Olutravintola Birger ja karaoken laulajille rockhenkinen Bar Taso.